Made in Loimaa logo

Tule osaksi menestyvää kansainvälistä teollisuutta

Loimaan Yrityspuistoon haetaan kasvuyrityksiä, jotka haluavat tulla osaksi Loimaan menestyvää teknologiaklusteria. Parhaiten alue sopii valmistavalle teollisuudelle sekä teknologiateollisuuden alihankintaan erikoistuneille yrityksille alueen tarjoamien kumppanuussynergioiden sekä hyvien liikenneyhteyksien ansiosta.

Loimaan Yrityspuisto tarjoaa yrityksellenne lisäarvoa:

  • Teknologiaklusterissa toimii tällä hetkellä 15 yritystä, joista suuri osa toimii kotimaan markkinan lisäksi vahvasti myös kansainvälisillä markkinoilla
  • Teknologiaklusterissa toimivien yritysten tarvitseman alihankinnan arvo on vuosittain yli sata miljoonaa euroa
  • Loimaan kaupungista on saatavilla ammattitaitoista ja sitoutuvaa työvoimaa
  • Tilat ovat laadukkaita, edullisia, energiatehokkaita ja muokattavissa yrityksesi tarpeisiin
  • Logistisesti keskeinen sijainti valtatie 9 varrella Etelä-Suomen kasvukolmiossa
  • Turun lentokentälle 45 min ja satamaan 1h
  • Toimintaympäristössä on yritystoimintaa tukevia asiantuntijapalveluita

» Loimaan Yritypuiston alueen toteutus

Lataa esite

2 vuotta sitten

Loimaan Yrityspuisto
Loimaan Yrityspuiston markkinointivaliokunta kokoontui ideoimaan Yrityspuiston missiota, visiota, arvoja, kohderyhmiä sekä ydinviestejä. Paikkana oli tällä kertaa Dinolift Oy, jonka tiloihin, toimintaan sekä erinomaisiin lounaspalveluihin tutustuttiin ideoinnin lomassa.
 
Markkinointivaliokunnan kokoonpano:
Julia Asplund, markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija, Dinolift Oy
Heidi Cavén, markkinointi- ja viestintäsuunnittelija, Loimaan kaupunki
Emilia Vuorela, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Pemamek
Hanna Rannanperä, toimitusjohtaja, Loimaan Yrityspuisto
Janne Rauhala, business- ja kiinteistömuotoilija, Rock My Business

Tutustu Loimaan Yrityspuistoon: https://loimaanyrityspuisto.fi/

#loimaanyrityspuisto #yrityskiinteistö #yritystontti #toimitila #sijoittuminen #kumppanuus #teknologiaklusteri

Loimaan Yrityspuiston markkinointivaliokunta kokoontui ideoimaan Yrityspuiston missiota, visiota, arvoja, kohderyhmiä sekä ydinviestejä. Paikkana oli tällä kertaa Dinolift Oy, jonka tiloihin, toimintaan sekä erinomaisiin lounaspalveluihin tutustuttiin ideoinnin lomassa.

Markkinointivaliokunnan kokoonpano:
Julia Asplund, markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija, Dinolift Oy
Heidi Cavén, markkinointi- ja viestintäsuunnittelija, Loimaan kaupunki
Emilia Vuorela, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Pemamek
Hanna Rannanperä, toimitusjohtaja, Loimaan Yrityspuisto
Janne Rauhala, business- ja kiinteistömuotoilija, Rock My Business

Tutustu Loimaan Yrityspuistoon: loimaanyrityspuisto.fi/

#loimaanyrityspuisto #yrityskiinteistö #yritystontti #toimitila #sijoittuminen #kumppanuus #teknologiaklusteriLoimaan Yrityspuiston markkinointivaliokunta kokoontui ideoimaan Yrityspuiston missiota, visiota, arvoja, kohderyhmiä sekä ydinviestejä. Paikkana oli tällä kertaa Dinolift Oy, jonka tiloihin, toimintaan sekä erinomaisiin lounaspalveluihin tutustuttiin ideoinnin lomassa.

Markkinointivaliokunnan kokoonpano:
Julia Asplund, markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija, Dinolift Oy
Heidi Cavén, markkinointi- ja viestintäsuunnittelija, Loimaan kaupunki
Emilia Vuorela, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Pemamek
Hanna Rannanperä, toimitusjohtaja, Loimaan Yrityspuisto
Janne Rauhala, business- ja kiinteistömuotoilija, Rock My Business

Tutustu Loimaan Yrityspuistoon: loimaanyrityspuisto.fi/

#loimaanyrityspuisto #yrityskiinteistö #yritystontti #toimitila #sijoittuminen #kumppanuus #teknologiaklusteri
... Lue lisääNäytä vähemmän

2 vuotta sitten

Loimaan Yrityspuisto
Loimaan kaupunki on yksi Loimaan Yrityspuiston osakkaista.
Loimaan kaupunki on mukana kehittämässä eri alueita yritysten tarpeisiin ja näkee monipuoliset yritykset ja yrittämisen mahdollisuudet kaupungin veto- ja pitovoimatekijöinä. 

Tutustu Loimaan kaupungin tarjoamiin mahdollisuuksiin: 
https://www.loimaanyrityspuisto.fi/osakasyritykset/loimaa

Loimaan yrityspalvelut

#loimaanyrityspuisto #loimaankaupunki #loimaa

Loimaan kaupunki on yksi Loimaan Yrityspuiston osakkaista.
Loimaan kaupunki on mukana kehittämässä eri alueita yritysten tarpeisiin ja näkee monipuoliset yritykset ja yrittämisen mahdollisuudet kaupungin veto- ja pitovoimatekijöinä.

Tutustu Loimaan kaupungin tarjoamiin mahdollisuuksiin:
www.loimaanyrityspuisto.fi/osakasyritykset/loimaa

Loimaan yrityspalvelut

#loimaanyrityspuisto #loimaankaupunki #loimaaLoimaan kaupunki on yksi Loimaan Yrityspuiston osakkaista.
Loimaan kaupunki on mukana kehittämässä eri alueita yritysten tarpeisiin ja näkee monipuoliset yritykset ja yrittämisen mahdollisuudet kaupungin veto- ja pitovoimatekijöinä.

Tutustu Loimaan kaupungin tarjoamiin mahdollisuuksiin:
www.loimaanyrityspuisto.fi/osakasyritykset/loimaa

Loimaan yrityspalvelut

#loimaanyrityspuisto #loimaankaupunki #loimaa
... Lue lisääNäytä vähemmän

2 vuotta sitten

Loimaan Yrityspuisto
Loimaan Yrityspuiston markkinointivaliokunta kokoontui työpajaan, jossa tehtiin Yrityspuiston SWOT-analyysi, kirjattiin markkinoinnin pääpainopistealueet sekä aikataulutettiin toimenpiteet kuluvan vuoden osalta. Markkinointivaliokunta on hieno esimerkki loimaalaisesta eri tahojen välisestä yhteistyöstä. Kiitos markkinointivaliokunnan jäsenille:
- Julia Asplund, markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija, Dinolift Oy
- Heidi Cavén, markkinointi- ja viestintäsuunnittelija, Loimaan kaupunki
- Emilia Vuorela, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Pemamek
- Hanna Rannanperä, toimitusjohtaja, Loimaan Yrityspuisto
- Janne Rauhala, business- ja kiinteistömuotoilija, Rock My Business

#loimaanyrityspuisto #loimaa #charmia #dinolift #invenir #kmylen #loimaankaupunki #loimaanlaatuauto #oplounaissuomi #pemamek #vallox #rockmybusiness #strategia #markkinointi #kumppanuus #yhteistyö

#loimaanyrityspuisto #loimaa #CHARMIA #dinolift #invenir #kmylen #loimaankaupunki #loimaanlaatuauto #oplounaissuomi #pemamek #vallox #rockmybusiness #strategia #markkinointi #kumppanuus #yhteistyöLoimaan Yrityspuiston markkinointivaliokunta kokoontui työpajaan, jossa tehtiin Yrityspuiston SWOT-analyysi, kirjattiin markkinoinnin pääpainopistealueet sekä aikataulutettiin toimenpiteet kuluvan vuoden osalta. Markkinointivaliokunta on hieno esimerkki loimaalaisesta eri tahojen välisestä yhteistyöstä. Kiitos markkinointivaliokunnan jäsenille:
- Julia Asplund, markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija, Dinolift Oy
- Heidi Cavén, markkinointi- ja viestintäsuunnittelija, Loimaan kaupunki
- Emilia Vuorela, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Pemamek
- Hanna Rannanperä, toimitusjohtaja, Loimaan Yrityspuisto
- Janne Rauhala, business- ja kiinteistömuotoilija, Rock My Business

#loimaanyrityspuisto #loimaa #charmia #dinolift #invenir #kmylen #loimaankaupunki #loimaanlaatuauto #oplounaissuomi #pemamek #vallox #rockmybusiness #strategia #markkinointi #kumppanuus #yhteistyö
... Lue lisääNäytä vähemmän

2 vuotta sitten

Loimaan Yrityspuisto
Vallox Oy on yksi Loimaan Yrityspuiston osakasyrityksistä.

Valloxin mukaan Loimaan vahvuutena yritystoiminnan näkökulmasta on kaupungin erinomainen palvelukulttuuri. Kaikki osaajat löytyvät läheltä ja palvelun taso yllättää aina positiivisesti.

Vallox tarvitsee Loimaalle toimintansa tukemiseksi muun muassa alihankintamaalaamon sekä ohutlevyvalmistuskumppanin.  

Uusien yritysten tulisi sijoittua Loimaalle sen keskeisen sijaintinsa ja hyvien yhteyksien vuoksi. Yrityksillä on myös mahdollisuus päästä osaksi menestyvää teknologia- ja teollisuuskokonaisuutta.

Lue lisää: https://loimaanyrityspuisto.fi/osakasyritykset/vallox-oy

Loimaan kaupunki Loimaan yrityspalvelut

#vallox #ilmanvaihto #loimaanyrityspuisto #sijoittuminen #kumppanuus #maalaamo #maalaus #ohutlevyvalmistus #teollisuus #teknologia #loimaa

Vallox Oy on yksi Loimaan Yrityspuiston osakasyrityksistä.

Valloxin mukaan Loimaan vahvuutena yritystoiminnan näkökulmasta on kaupungin erinomainen palvelukulttuuri. Kaikki osaajat löytyvät läheltä ja palvelun taso yllättää aina positiivisesti.

Vallox tarvitsee Loimaalle toimintansa tukemiseksi muun muassa alihankintamaalaamon sekä ohutlevyvalmistuskumppanin.

Uusien yritysten tulisi sijoittua Loimaalle sen keskeisen sijaintinsa ja hyvien yhteyksien vuoksi. Yrityksillä on myös mahdollisuus päästä osaksi menestyvää teknologia- ja teollisuuskokonaisuutta.

Lue lisää: loimaanyrityspuisto.fi/osakasyritykset/vallox-oy

Loimaan kaupunki Loimaan yrityspalvelut

#vallox #ilmanvaihto #loimaanyrityspuisto #sijoittuminen #kumppanuus #Maalaamo #maalaus #ohutlevyvalmistus #teollisuus #teknologia #loimaaVallox Oy on yksi Loimaan Yrityspuiston osakasyrityksistä.

Evästeet